Taitaa olla Tipulla jonkin sortin bloggausmasennus menossa kun en postauksia saa aikaiseksi!

Nojuu, täällä kaukana pohjoisessa on vain vähän valoa tähän aikaan vuodessa, ja minä olen luonnollisesti töissä ne ainoat valoisat ajat, luvassa on siis suttuisia salamakuvia blogiinkin. 

Jospa saisin piristystä Salaiselta neuleystävältäni! Liityin mukaan ensimmäistä kertaa ja olen todella innoissani! Olen jo suunnitellut mitä kaikkea hankkisin omalle ystävälleni, ja katsellut korttejakin sillä silmällä. Yritän malttaa siihen asti että saan tietää ketä saan piristää, niin ettei tule hankittua kaikkea ihan pieleen.

Sain tuossa muutama päivä sitten valmiiksi isomman projektin, jota olen vähän kerrassaan väsäillyt joululoman alusta saakka:

Mytty myttynen alias the ensimmäinen revontulihuivi! Sain pingotettua sen tänä aamuna, kuvia valmiista huivista laittelen sitten kunhan saan jonkun idean miten sitä  voisi kuvata. Vaaaltava huivi ei meinaa mahtua kuviin sitten millään. Millähän saisin avokin lahjottua kuvausmestariksi jos minä mallailen huivia päälleni?

Huivi taitaa mennä joululahjaksi (tai muuksi lahjaksi) jollekkin, ei ole oikein minun väriseni. Olenkin jo kuolaillut verkkokaupoista seuraavaa satsia viron villaa. Jos malttaisi kuukauden tai pari, pitää välillä neuloa jotain muutakin.

Nämä uudet beibit saivat kodin luoltani joululomalla, 2 kerää ruskeaa seiskaveikkaa sekä kaksi eri sävyistä punaista kerää samaa lankaa. Ostin myös nelosen puikot noita seiskaveikkoja varten, edelliset bambuiset neloset hävisivät ja metallisilla on tuskaa neuloa.

*vilkuttaa* (kuvassa uusi pieni projektini, melkein valmista jo!)