Tekaisin tuossa vapaapäiväni (ja miehen tiskivuoron...) kunniaksi persikkapiirakan. Selailin kotikokista monia ohjeita, ja päädyin soveltamaan tätä. Tuplasin taikinan määrän todettuani ensin että yksinkertainen oli aivan liian pieni vuokaani, ja tein täytteenkin hieman eritavalla:

1 prk tavallista maitorahkaa

1 prk sitruuna -maitorahkaa

1 kananmuna

liraus sitruunamehua

persikanpaloja

Saa nähdä, maistellaan sitten kun mies kotiutuu :)

Simasta tuli oikein hyvää, se oli eilen valmista!

Kokkaamista vaikeuttaa huomattavasti meidän jo muutenkin tarpeeksi pienessä keittiössä rehottava kasvillisuus. Innoistuimme kokeilemaan paprikan, oreganon, sitruunamelissan ja mintun kasvattamista parvekeolosuhteissa. Pienet taimet pitää kuitenkin pitää vielä näin kylmällä ilmalla sisätiloissa. Aluksi hirvitti, luimme sekavia ohjeita ja varoituksia "tee sitä, älä tee tätä, kasvit tarvitsevat sitä ja tätä" mutta päädyimme maalaisjärkeen, valoon veteen ja multaan. Hyvin kasvaa! Alkaa olla pienia tilaongelmia kun siemenet lähtivät yllättävän hyvin ja nopeasti kasvuun :)

Neulerintamalla on huomattavissa piristymisen merkkejä, tosin aloittaisin mielelläni vaikka mitä mutta se toinen sukka tai peukalo tms jää aina unholaan ja siksipä en saa valmista aikaiseksi :D

Snyn lähettämistä puroista aloitin huovutettavat lapaset. Pelottaa, luin muiden kokemuksia puron huonosta huopumisesta, mutta uteliaisuus voitti tällä kertaa terveen järjen. Olen haaveillut huovutetuista lapasista tämän talven ja puroille sopivaa ohjetta etsiessäni ajattelin tämän olevan sopiva projekti. Jospa saisin ihanan vihreät ja lämpimät lapaset!

Tällainen söpö pariskunta otti aurinkoa lähirannalla.