torstai, 26. heinäkuu 2012

Uusi suunta

 Vuodatuksen viimeaikaisten ongelmien vuoksi siirryn kirjoittelemaan osoitteesen http://tipunturinat.blogspot.fi/

 

Vuodatuksen kuvapalvelimen kovalevy siis hajosi vieden mennessään suurimman osan kuvista. Tästä seurasi viikkojen korjaustyöt niin, ettei blogeja voinut muokata eikä niihin voinut kommentoida. Harmittaa, vaikka kuvani ovatkin tallessa muualla. On iso, ellei mahdoton urakka alkaa niita etsimään ja lisäilemään oikeisiin kohtiin. En tiedä alanko tähän koskaan.

Harmittaa toki myös Vuodatuksen työntekijöiden puolesta, eihän rikkoontumiselle mitään voi. Mutta missä ovat varmuuskopiot?!?

Bloggeria kokeilin ja se vaikuttaa paljon paremmalta muutenkin, tapaamme siis siellä!

keskiviikko, 4. heinäkuu 2012

Kuvahaaste - kuva 4

 Harrastuksista rakkain on tietenkin se neulominen. Sitä voi harrastaa melkeinpä missä vaan (töissä en ole uskaltanut kokeilla, asiakkaat eivät varmasti arvostaisi langanpätkiä salaatissa!). Eniten kuitenkin nautin neulomistesta väliaikatekemisenä, esimerkiksi illalla ennen nukkumaan menoa sängyssä istuen. Neulepuikkoihin tartun myös linja-automatkoilla, kylässä ja katsoessani jotakin ohjelmaa koneelta. Neuletyöt valmistuvat huomaamatta jonkun muun ohessa. Neulomisessa eniten inhoan huonoja välineitä (rosoiset puikot, halkeava tai pörröinen lanka) sekä liian ahdasta neulomatilaa. Tarvitsen tilaa tehdäkseni siistiä jälkeä, vaikka en kyynärpäät ojossa neulokkaan.

Muita harrastuksiani ovat lukeminen, valokuvaaminen, ompeleminen (koneella), ulkona lenkkeily sekä tietenkin toinen ehdottomista suosikeistani, nukkuminen.

Kuva 1: Omakuva
Kuva 2: Suosikkitavara
Kuva 3: Perheenjäsen
Kuva 4: Harrastus
Kuva 5: Vanha kuva
Kuva 6: Teema "vihreä"
Kuva 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Kuva 8: Suosikki kuva
Kuva 9: Päivän asu
Kuva 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Kuva 11: Hullua
Kuva 12: Arkeni
Kuva 13: Teema “valo”
Kuva 14: Talvikuva
Kuva 15: Rakkaus
Kuva 16: Mustavalkoinen omakuva
Kuva 17: Hetki
Kuva 18: Tunteet
Kuva 19: Täällä minä asun
Kuva 20: Teema “erilaiset”
Kuva 21: Kun olin pieni
Kuva 22: Tästä olen riippuvainen
Kuva 23: Kesäkuva
Kuva 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Kuva 25: Kaikessa kiireessä
Kuva 26: Tämä naurattaa aina
Kuva 27: Teema ”kaksi”
Kuva 28: Sää
Kuva 29: Uusin kuva minusta
Kuva 30: Valinnainen kuva

tiistai, 3. heinäkuu 2012

Arvonta!

 

Maitotyttö järjestää arvonnan 28.6.-16.7. ompeluaiheisessa blogissaan, kannattaa käydä niin osallistumassa arvontaan kuin katselemassa valtavan hienoja ja söpöjä ompeluksia :) Sivuille pääset kuvaa klikkaamalla.

maanantai, 2. heinäkuu 2012

Kesäkäsityöpläjäys

 Ja näin. Olin jo kirjoittanut tätä juttua pitkälle, kunnes hosuin avaamaan kamerasta kuvatiedostoja ja ruksitin vahingossa juuri tämän välilehden bittiavaruuteen, murrrh. Uudestaan, uudestaan!

Lomailujen ansiosta olen saanut aikaiseksi vaikka ja mitä. Vielä muutama päivä jäljellä, saa nähdä mitä kerkeää syntyä (vai vetääkö pehmoinen sänky puoleensa liikaa).

Ensimmäiseksi tartuin ompelukoneen kantolaukun kahvaan ja samalla vauhdilla surauttelin kolme ompelusta valmiiksi. Pakko myöntää, ei se noin vauhdikkaasti oikeasti mennyt, vaikka niin toivoisinkin. Matkalle mahtui ärräpäitä, suttuja ja purkamisia. Taktiikkani oli kerrankin tehdä mahdollisimman siistiä jälkeä sen sijaan, että minulla olisi vain mahdollisimman kiire saada jotakin valmiiksi. Eihän siitä siistiä silti tullut, yrittämälläkään, mutta taito kasvaa harjoitellessa joten harjoiteltava on vaikka hammasta purren!

Ensimmäiseksi tartuin jo piiitkään odottelevien listassani roikkuneeseen ohjeeseen joka on kotoisin täältä. Olen jo pitkään haaveillut uudesta, isommasta puikkopussista. Olen metsästäsnyt valmista puikkopussia pitkin nettiä, mutta "sitä oikeaa" ei ole löytynyt, hinnoista puhumattakaan. Puikkopussit maksavat ~ 30€, minkä toki ymmärränkin, sillä käsityö on aikaavievää ja arvokasta. Onneksi sitten törmäsin kyseiseen ohjeeseen ja päätin ommella pussin itse. Ohjeet olivat helpot ja selkeät, urakasta selviytyi tällaisillakin taidoilla. Nyt on taas puikot ojennuksessa!

Ompelin myös tuolle pokkarikameralle vuorillisen kuljetuspussukan, sekä puikkopussin kappaleiden leikkelystä yli jääneistä tilkuista musta-pinkin, kiristysnyörillisen projektipussukan neuleilleni.

Ompelusten lisäksi myös puikot ovat kilkattaneet ahkerasti. Vihreäsävyisestä vironvillasta neulottu Wingspan pääsee lämmittämään niskaani ja päätäni ensi talvena. Aivan ihana väritys, aivan ihan huivi!

Joskus muutama vuosi sitten kopioin itselleni äidin Novita-lehdestä ohjeen vauvan villahaalariin. Nyt vihdoin ja viimein, neulottavan puutteessa aloin sitä toteuttamaan, mutta puolimatkassa sainkin idean - muokkasin niistä vain villahousut. Eli toisin sanoen lopetin puoleen väliin ja huitaisin vähän resoria vyötäröksi. Söpöt tuli :) Se onkin toinen asia minne nämä ovat menossa! Vauvoja ei lähipiiristä löydy. Kaappiin sitten, odottamaan suurempaa tarkoitusta.

Juuri kun pääsin iloitsemaan vajuneesta lankavarastostani, nämä kaksi hyppäsivät väkisin ostoskoriini kiinni, eivätkä suostuneet päästämään irti ennen kassaa.

Päässäni on alkanut muhia ajatus seuraavaan Salaiseen neuleystävään osallistumisesta, ja olenkin käynyt jo muutaman kerran kyttäämässä edellisen Sny -kierroksen sivuja uuden kierroksen toivossa. Toivon kovasti että hoksaan sen sitten ilmoittautumisaikana enkä liian myöhään!

keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

30 kuvaa -haaste!

Blogeja tapani mukaan pläräillessäni mieleeni pälkähti, että olisipa mukava osallistua johonkin blogihaasteeseen, vaikkapa kyselyyn. Kohautin olkiani, kukapa minulle sellaisen heittäisi, ja jatkoin selailua. Heti seuraavassa blogissa törmäsin kuitenkin mukavalta vaikuttavaan haasteeseen, kuvahaasteeseen jossa pitää julkaista 30 kuvaa annetun listan mukaan. Tämän haasteen löysin Kissoja ja käsitöitä -blogista. Kuka vaan saa haasteen mukaansa nappasta, ja niin saa tästä minunkin kirjoituksesta sen omia itselleen.

Kuva 1: Omakuva
Kuva 2: Suosikkitavara
Kuva 3: Perheenjäsen
Kuva 4: Harrastus
Kuva 5: Vanha kuva
Kuva 6: Teema "vihreä"
Kuva 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Kuva 8: Suosikki kuva
Kuva 9: Päivän asu
Kuva 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Kuva 11: Hullua
Kuva 12: Arkeni
Kuva 13: Teema “valo”
Kuva 14: Talvikuva
Kuva 15: Rakkaus
Kuva 16: Mustavalkoinen omakuva
Kuva 17: Hetki
Kuva 18: Tunteet
Kuva 19: Täällä minä asun
Kuva 20: Teema “erilaiset”
Kuva 21: Kun olin pieni
Kuva 22: Tästä olen riippuvainen
Kuva 23: Kesäkuva
Kuva 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Kuva 25: Kaikessa kiireessä
Kuva 26: Tämä naurattaa aina
Kuva 27: Teema ”kaksi”
Kuva 28: Sää
Kuva 29: Uusin kuva minusta
Kuva 30: Valinnainen kuva

Ensimmäinen haasteen kuva on kuva 22: Tästä olen riippuvainen

Tämä kuva olisi sopinut useaan muuhunkin kategoriaan, mutta valitsin riippuvuuden, koska se on kuitenkin paras vaihtoehto. Olen riippuvainen rauhallisista iltakävelyistä lähialueen puistoissa mieheni kanssa. Aina joskus kun keretään niin tätä harrastetaan, minä kuljen kamera kädessä ja ihmettelemme yhdessä kaiken maailman hajuja, ääniä, kukkia, eläimiä ja näköaloja, joskus ihmisiäkin. "Luontoretket" ovat henkireikäni, saa hetken ajatella jotain muuta, olla jossain muualla ja viettää laatuaikaa kahdestaan hömpötellen mieheni kanssa. Jutut ovat höpsöjä, koskien siilien tuhinaa ja lintujen huutoja, kukkia ja taivasta.