Pitkänmoisen nettipimennon ja muunkin katkoilun jälkeen täällä taas. Kun kerta en ole vieläkään (!) saanut oikein mitään aikaiseksi (se annettakoon anteeksi, sillä olen ahkeroinut erään ison neuleprojektin parissa), ajattelin sitten kertoilla pikkuisesta lipsahduksestani sekä muista kuulumisistani.

Ensimmäiseksi viidakkokuva toiseksi suurimmasta paprikasta, saa nähä ehtivätkö ne kypsyä ennen kuin syksyn valottomuus vie voimat kasvilta.

Olen myös vuoden vanhempi, ja ihana mieheni "yllätti" juustokakulla. Hyvää oli :)

Lahjaksi sain anopilta... lankaa! Tuo raitaveikka on se lahjus, muut kasan seiskaveikat hankin alennuksista, hupsista! Haaveilen että saisin niistä aikaiseksi vaikkapa uusimman novitan esittelemiä lyhythihaisia villatakkeja, joita voisi sitten ensi talvena käyttää koulussa jonkun sopivan värisen pitkähihaisen kaverina.

Synttärilahjaksi itselleni tilasin Neuleunelmia -verkkokaupasta hieman lankaa. Ajattelin tehdä "pinaattitunikan" mutta epäröin, sillä neuletiheys ei vastaa ohjeen tiheyttä. Osaankohan venkslata sen puikoilla sopivaksi? Pitänee harkita mallitilkun tekemistä. Langat ovat pehmeitä ja väri aivan ihana, en raski käyttää niitä mihinkään! Ehkä vain tyydyn hiplaamaan niitä seuraavat pari vuotta...

Näistä Pirtoista tulee pipo miehelle, saa nähdä mitä muuta jahka langat riittävät.

Tämä oli totaalinen hetken huumaa -ostos, tosin olen vieläkin viehättynyt väristä. Katsoin lankaa silmät suurina alekorista sen bongattuani, ja ostoskoriinhan se tipahti. Ei mitään suunnitelmaa, saa nähdä mitä violetinkirjavaa tästä syntyy vai syntyykö mitään. Lisäksi kahmin muutamat puikot poistokorista paikallisesta romuliikkeestä, minulla ei hirveästi pieniä puikkoja ole. Eivät tunnu kovin laadukkailta mutta kaipa niillä jotakin väsää.

Syyslomamatkalle pitää olla tekemistä! Ja sitähän ei löydy jo räjähdysmäisesti kasvaneesta lankakorini sisällöstä, ehei! Virkkailen siis alekori Puro Batikeista isoäidinneliöitä vailla täysjärkistä suunnitelmaa.

Tällä hetkellä istuskelen lankakorini päällä ja toivon että se painuisi sen verran että mahtuisi tuonne vaatehyllyni alle. No ei sentään, mutta ei tuohon kyllä enää mahdu yhtään lankakerää. Ellei sitten jotain iiihan pientä alennuksesta... 

Sängyn vieressä möllöttää laatikollinen keskeneräisiä töitä, joten neulomisen iloa vaan kaikille! ;)