Ensimmäisen, ihkaoikean palkallisen kesälomani ensimmäinen puolisko on kohta surullisesti takana. Loma alkoi klassisesti flunssalla. Tosin sairastuin jo 1,5 viikkoa ennen kesälomaa (ja kuvittelin lapsellisesti että flunssa kerkeäisi mennä ennen lomaa...).

Sairaus oli kuitenkin yllättävän helppo, nenä vuosi ja yskitti mutta kuumetta ei näkynyt ja olo oli mitä mainioin. No, lomaa edeltävänä perjantain ja lauantain välisenä yönä kuume sitten viimein suvaitsi nousta ja sitä piisasikin sitten melkein 39 asteeseen asti. Saikkua piti hakea viimeiseksi päiväksi ennen kesälomaa. Saikkupäivänä tulikin nukuttua ensin 3 tuntia ja sitten 2 tuntia päikkäreitä, ja päälle vielä 13 tunnin yöunet! En uskalla luvata että tuo on nukkumisieni ennätys, minut tiedetään unikeoksi eikä suotta.

Ensimmäisen kesälomaviikon alku menikin suloisesti sängyssä, ja loppuviikosta kohottelin rapistunutta kuntoani varovaisilla pikkureissuilla lähikauppaan. Toisella viikolla sitten lomailtiinkin oikein antaumuksella.

Ikävän sään takia loma kului herkuttelun, tietokoneen ja pelien seurassa. Hommasimme uuden lautapelin, Salaisuuksien Saaren. Ihan mukavaa ajanvietettä, vähän erilainen kuin perus Afrikan tähti. Carcassonnea tuo ei sentään voita! Kinkkunyytit tehty Kotikokista löytyvällä Kinkkuhyrrät -ohjeella.

Lankavarastooni rantautuivat seuraavat kolme ihanaa virotarta:

Virottaria seurannut beigen ruskea karvamörrikkä nököttää tässä. Mörrikän vieruskaveri, sateenkaaren värinen pallero on kotoisin ihan täältä kotimaastamme, alennushyllystä hypähti ostoskoriini ihan vahingossa.

Nämä kolme keltaista vekkulia olivat pakko-ostos, enhän millään olisi halunnut, mutta kun ei sitä ilkeä pelkkiä kool-aideja pelkästään tilata... Ja seuraavaksi pitäisikin hommata lankaa jota voi värjätä!

Tämä räikeän keltainen vekkuli taas hyppäsi mukaani kirpparilta, aivan ihana jonkun pipon tms. tehostevärinä! Saa nähdä miten kauan tämä saa odottaa korissa "sitä täydellistä" työtä, en varmasti millään raaski käyttää tuota. Anteeksi kammottava kuva muovipussista, en aio avata pussia ennen kuin tarvitsen kyseistä lankaa.

Mukavaa kesää ja kesälomia niillekin joilla loma on vasta tulossa!